Case: Formeca

1. Case

Merkittävä haaste edellyttää merkittäviä ratkaisuja

Projektimme tavoitteena oli rakentaa uusi Formeca-merkkinen pakkausaihion käsittelyyn tarkoitettu automaattinen kone asiakkaamme tarpeisiin räätälöitynä. Kaikkineen projektin kesto oli noin vuosi, mikä kertoo osaltaan hankkeen suuruudesta ja merkittävyydestä meille.

Projektin esisuunnittelun käynnistyessä valitsimme Feston yhdeksi ehdokkaaksi tarjoamaan teknistä ratkaisua. Esisuunnittelu tehtiin erittäin perusteellisesti koska kone oli meille uusi ja halusimme kehittää erinomaisen ratkaisun asiakkaamme tarpeita kuunnellen. Tämän vuoksi siirsimme tarkoituksella teknisen kumppanimme valintaa. Asiakkaamme konelinja sisältää muitakin koneitamme ja alusta asti oli ajatuksena, että kaikki koneet pitää pystyä liittämään väylätekniikan avulla yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Feston tarjoama ratkaisu oli etenkin tästä syystä kiinnostava kokonaisuus servotekniikkaa ja pneumatiikkaa.

 

Hyvä palvelu saa palkintonsa

Projektin edetessä ja aikataulun rientäessä kävi selväksi, että mikäli valitsemme uuden tekniikan tutumman sijaan, omat resurssimme käyvät niukoiksi. Uuden tekniikan edellyttämän ohjausjärjestelmän koodaus ja käyttöönotto olisivat iso työ. Olimme jo päätymässä kilpailevan toimittajan tekniikkaan sen ollessa meille tutumpaa. Festo Oy tarjosi meille kuitenkin mielenkiintoisen teknisen ratkaisun lisäksi apuaan laitteiston ohjelmointiin ja he suosittelivat heille tuttua ohjelmointikumppania. Tämä viimeistään ratkaisi päätöksemme valita toimittajaksemme Festo Oy. Ohjelmointikumppani oli ammattilainen ja kone heräteltiin onnistuneesti henkiin annetussa aikataulussa.

Mielestäni Feston toiminta oli erinomainen esimerkki siitä, kuinka tinkimättömällä palveluasenteella projekti käännetään kaikille menestykseksi.

 

Antti Tapiola, Project Manager
Formeca Oy
www.formeca.fi